Kesän tullen aloin kaipaamaan olkkariimme pehmeän rahin tilalle sohvapöytää. Eräänä kauniina päivänä sitten tajusin, että siellähän se nojaa mökkipihalla leikkimökin seinään. Kuormalava!
Lava vaikutti melko täydelliseltä pöytätarkoitukseen, sillä sen kansi oli valmiiksi "umpinainen" eli lautojen välissä ei ollut rakoja. Lisäksi se oli kooltaan pienempi kuin esimerkiksi ns. eurolava, vain 61 cm x 91 cm. Kiinnitin lavan alapuolelle kaksi lautaa antamaan muutaman sentin lisäkorkeutta. Mielessä kävi myös mahdollinen alataso, jonka voisi toteuttaa lasilevyillä.
Sahasin lavan kulmat pois ja hion kevyesti terävimmät kantit ja tikkuisimmat laudat. Maalasin lavan kahteen kertaan Tikkurilan valkoisella Lujalla, koska sitä oli saatavilla valmiina. Ehkä paras vaihtoehto olisi ollut oikea kalustemaali, mutta Lujakin oli mielestäni miellyttävä maalattava raakalautaiseen lavaan. Maalipinnan pitäisi olla myös hyvin kulutusta ja pyyhkimistä kestävä. Maalia sudin reilulla kädellä ja sitä kuluikin lähes koko 0,9 litran purkki.
Pyöriksi valitsin paikallisen rautakaupan valikoimista nelikulmalaatalla varustetut jarruttomat kääntöpyörät, joiden halkaisija on 7,5 cm. Pöydän korkeudeksi tuli noin 27 cm.
"Aika kiva pöytä. Hei miks meillä on kiviä olkkarin pöydällä?!" :)
Aikas magee! Oon varma että noita menis kaupaks jos joku keksis myydä. Vink vink!
VastaaPoista