sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Työtuolille uusi asu
Tuollainen se oli, siis vuosia sitten uutena. Ahkeran käytön seurauksena tuolin kunto oli torstaina tällainen:
Pahoittelen heikkoa kännykkäkämerakuvalaatua. Kuvasta kuitenkin näkyy tuolin jäljitelmänahkapäällysteen risainen kunto, varsinkin selkänojan yläreunasta päällyste on kulunut ja revennyt pahasti. Päällysteen kunto oli harmittanut minua jo pitkään, koska tuoli on muuten kivan kokoinen ja mekanismiltaan ehjä. Uuden ompelukoneen innoittamana marssin kangaskaupan verhoilukangasosastolle ja siitä alkoi työtuolin uuden elämän suunnittelu. Kiitos äidille ja isille avusta tässä iltamyöhään venähtäneessä tuoliprojektissa! Tiiviin työskentelyn tiimellyksessä vaihekuvien ottaminen jäi vähälle, tässä silti joitakin:
Tuolin jalan irrotus. Jalan irrottamisen jälkeen leikkasin mattopuukolla päällysteen reunasta "ylimääräiset" pois levyn reunaa myöten.
Ensin tehtiin kaava ja sitten harjoiteltiin vanhalla lakanalla.
Tämän jälkeen siirryttiin oikeaan kankaaseen. Valitsin kankaaksi tummanharmaan verhoilukankaan.
Matti-kissankin mielestä homma oli kiinnostavaa. Tässä kaavapaperin päällä istuminen oli jo saanut jäädä, pehmeällä tyynyllä on sentään mukavampaa.
Tässä kännykkäpuuroisessa kuvassa alkaa näkya jo jotain valmista. Tämän jälkeen vielä muutaman melko hikisen tunnin jälkeen alkoi näyttää valmiilta:
Uusi verhoilu tehtiin käyttämällä kahta vetoketjua, toinen on selkänojan takapuolella, toinen tuolin pohjassa. Verhoilun "pukeminen" tuolille oli kyllä erittäin työlästä, koska halusimme lopputuloksesta tiukan. Viimeisenä työvaiheena tuolin selkänojan yläreunan sauma ommeltiin käsin.
Siinä sitä sitten ollaan, valmiina ja omalla paikalla. Ja aikas lailla siistimpänä, eiks vaan! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti