torstai 27. tammikuuta 2011

Kierrätyskoru



Jo hetken aikaa olen kehitellyt tekemistä alumiinisista tuikkukupeista. Tällä kertaa syntyi rintakoru, vieläpä täysin kierrätysmateriaalista. Tämän kukan keskellä on kansainvälinen ilmakivääritaulu (jep jep ;D) ja sen päällä nappi. Kukan takana on pala huopaa, johon on kiinnitetty neula.


Kukan kasaamiseen olen käyttänyt kirkasta pikaliimaa. On kätevää, jos liimapullossa on sivellin, koska sillä liiman saa levitettyä tarkemmin ja siistimmin kuin perinteisesti tuubista tursuttamalla.


Ennen tuikkukupin litistämistä poistan keskellä olevan metallisen sydänlangan pidikkeen ja mahdolliset steariinijäämät. Litistämiseen olen käyttänyt kivimorttelin petkelettä.


Kukka on näyttävä ja vähän hassu, mutta varma katseenvangitsija asussa. Kukka kannattaa liimata huolellisesti, mutta ahkerassa käytössä sitä saattaa joskus joutua paikkaliimailemaan. Terälehtien  mahdolliset terävät kulmat on hyvä pyöristää, jotta kukka ei jäisi kiinni esimerkiksi kaulahuiviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti